Miksi tarinat erottuvat kaiken muun joukosta
14. Huhtikuuta 2020
Joka vuoden alussa markkinointi-alan ihmiset asettavat agressiivisia tavoitteita sisällölle. Tätä sisältöä tungetaan joka paikkaan suuret numerot mielessä, jonka jälkeen katsotaan algoritmejä ja muita numeroita.
Valitettavasti tämän tyyppinen sisältö saavuttaa perinteiset markkinointitavoitteet todennäköisemmin kuin esimerkiksi, sanotaan vaikka originaali “dokumentti-sarja”. Tämän takia markkinointi-ihmiset kertovat että kaikki data (algoritmit, numerot) tukevat tätä strategiaa joten ihmiset tulevat tietoisemmiksi tuotteesta tai palvelusta mitä markkinoidaan.

Ongelma tässä strategiassa on se, että tällainen sisältö ei itseasiassa resonoi ihmisten kanssa merkityksellisellä tavalla. Tottakai tällainen sisältö tavoittaa ihmiset, mutta ei varsinaisesti soi samalla aaltopituudella. Toisinsanoen, tällainen sisältö ei tee näistä ihmisistä brändisi elinikäisiä faneja.
Tarinat ovat addiktoivia
Tarinakerronnalla on kuitenkin voima tehdä se, koska tarinankerronta on tiedettä ja tarinat ovat se keino millä pystyy erottumaan kaiken muun joukosta.
Ennenkuin esi-isämme osasivat kirjoittaa ympäristön vaaroista, eikä ollut kirjoja joista opettaa näitä asioita lapsille, he kertoivat tarinoita. Näiden tarinoiden ansiosta ihmiset selvisivät armottomista oloista ja hankalista ajoista.
Ainoa keino jakaa tietoa oli kertoa tarinoita.
Nykyään yritykset jotka hyödyntävät ihmisten synnynnäistä tarvetta tarinoille ovat niitä jotka saavat koukuttettua oman yleisönsä kuluttamaan tätä sisältöä.
Tarinat ovat muistettavia
Mitä useampi osa aivoistasi on aktivoituneena samaan aikaan, niin kykysi muistaa se minkä kanssa olet tekemisissä kasvaa huikeasti.
Tarinat joita esi-isämme kertoivat siitä kuinka varoa susien hyökkäyksiä, opettivat meitä samalla tekemään yhteistyötä toisten kanssa, koska näiden tarinoiden muistaminen oli selviytymisen kannalta elintärkeää.
Jos tarinoilla ei olisi tällaista vaikutusta mielessämme, eivät esi-isämme olisi osanneet varoa susien hyökkäyksiä tai muuta vaaroja.
Tänäkään päivänä tarinat eivät ole menettäneet merkitystään. Itseasiassa markkinointiteollisuus joka on ääriään myöten täynnä sisältöä joka ei inspiroi, aiheuttaa sen että tarina-vetoinen sisältö on viettelevämpää kuin koskaan ennen.
Jos haluat saada ihmisten huomion, tee se tarinoilla jotka käsittelevät yleisösi haluja, pelkoja, intohimoja ja uskomuksia.
Tarinat saavat meidät tuntemaan
Me kaikki olemme kuulleet sen sanonnan, että ihmiset ovat tunteiden olentoja, eivät logiikan.
Kun me luemme, katsomme tai kuuntelemme jotain mukaansatempaava tarinaa, niin aivomme aktivoituvat ja saavat meidät samaistumaan, välittämään, luottamaan ja auttamaan toisia.
Mikä ikinä tarinan konteksti onkaan, niin aivomme auttavat meitä eläytymään päähenkilön maailmaan ja kokemuksiin.

Jos oma yleisösi voi luottaa siihen että tarinasi aiheuttavat jonkinlaisen tunteen, niin silloin he rakastuvat brändiisi ja tulevat uudestaan takaisin.
Ja mikäli haluat oikeasti resonoida oman yleisösi kanssa ja saada pitkä-aikaisia tuloksia, niin tarinankerronta on paras tie eteenpäin videomarkkinoinnissa.
← Takaisin